podcast, seksologia, Yleinen

Kinkystä voimavaroja elämään

Sisältövaroitus, puhetta seksuaalisesta traumasta, sen hoitamisesta kinkyllä ja ihmisistä, jotka voivat tehdä kinky-ympäristössä seksuaaliväkivaltaa.

Fantasioiden, mieltymysten ja fetissien maailma on rajaton. Ihminen voi kiihottua monenlaisista asioista. Mieltymysten kohteet eivät ole valintakysymyksiä, eivätkä kenenkään ulkopuolisen määriteltävissä. Jokaisen seksuaalisuus on omanlaisensa ja mistä tahansa on lupa kiihottua.Yhteiskunnassa on kuitenkin sääntöjä, jotka vaikuttavat varsinaiseen seksikäyttäymiseen; esimerkiksi toisia, itseään tai ympäristöä ei saa vahingoittaa. (Lähde http://www.sexpo.fi)

Mitä on kinky ja kuinka se määritellään? Kuka kinkyilee ja miksi? Millaisia kinkyn eri muotoja on olemassa, onko meistä jokainen oikeasti vähän kinky? Johtuuko kinky traumasta? Pitäisikö kinkystä puhua seksuaalikasvatuksessa?

johanna_tommi

Johanna Pohtinen on väitöskirjatutkija. Johannan tutkii työssään kinky-yhteisöä. Podcastissa kuulet millaista tutkimusta hän tekee, millaisia merkityksiä kinky antaa ihmisille kuulet myös kinky kinky-yhteisöön liittyvää kritiikkiä.

Tommi Paalanen on Sexpo säätiön toiminnanjohtaja. Tommi kouluttaa muun muassa ammattilaisia moninaisesta seksistä sekä seksuaalikulttuureista.

Kuuntele Rakkaudella seksologinen seura -podcast jakso kinkystä:

Lue Tiina Mannisen blogikirjoitus: Kinkytietoinen seksuaalineuvoja – työkaluja seksologian ammattilaiselle. 

 

Toimittajana Sari Hälinen

Tutustu aiheeseen lisää:

Tiia Forsström, Jouni Forsström BDSM-AAPINEN

Ortmann, Sprott: Sexual outsiders.

Laldera Raven: Power circuits, polyamory in a power dynamic.

Lue Johnna Pohtisen artikkeli: ”Kinky seksuaalisuus arkisena ja arjesta irrottavan ilmiönä” Seksologisen seuran aikakauskirjasta tästä.

Seuraa väitöskirjatutkimuksen etenemistä ja lue artikkeleita Johanna Pohtisen nettisivuilta.

Katso YLE Areenasta ohjelma: Sex & Sånt: Sidontaleikit ja BDSM-talo

Elokuva: Koirat eivät käytä housuja.

Lue Antroblogi.fi nettisivujen artikkeli: Kotona kinky-yhteisössä

Mistä asiasta sinä haluaisit kuulla? Voit ehdottaa vieraita ja aiheita esimerkiksi Seksologisen Seuran Facebook sivujen kautta.

Musiikki: Matti Paalanen – http://mattipaalanen.bandcamp.com
https://audiojungle.net/user/driving/portfolio
https://www.facebook.com/mattipaalanencomposer/
http://youtube.com/mattipaalanencelticmusicepicmusic

Joko kuuntelit:

Lasten seksuaalikasvatus

Asiaa aseksuaalisuudesta

Nuoriin kohdistuva seksuaaliväkivalta

Addiktiivinen seksikäyttäytyminen

Ajankohtaista tietoa hivistä

Seksuaalisuus ja tantra

Mitä on eheyttäminen

 

 

podcast, seksologia

Nuoriin kohdistuva seksuaaliväkivalta

Mikä on upskirting? Tai mikä on stealthing? Voiko raiskaus tapahtua netin kautta?

Sisältövaroitus: ei suostumukselliset seksuaaliset teot, seksuaalisten tekojen ja väkivallan  kuvailua, puhetta sukuelimistä ja seksuaalisista teoista.

67048713_434312997158111_5484694359641161728_n

Rakkaudella seksologinen seura -podcastissa on vieraana traumapsykoterapeutti ja erityistason seksuaaliterapeutti Kirsi Porras. Porras on tehnyt pitkän työuran Väestöliitossa, jossa hän toimii seksuaaliväkivaltatyön erityisasiantuntijana.

Porras kertoo podcastissa hyviä ja konkreettisia vinkkejä siihen, kuinka nuorten kanssa voi puhua seksuaaliväkivallasta. Hän myös avaa groomingprosessia sekä tyypillisiä tilanteita muun muassa suojaikärajasta ja vastikkeellista seksistä.

Lue Väestöliiton asiantuntijalausuntoja joissa  kuvataan ilmiöitä, joilla lapsiin / nuoriin seksuaalista kiinnostusta tunteva henkilö hyödyntää lapsen tai nuoren kehityksen keskeneräisyyttä oman seksuaalisen mielenkiintonsa toteuttamisessa. Lisäksi lausunnoissa kerrotaan seksuaalirikoksen vaikutuksesta lapseen ja nuoreen.

Kirsi Porras myös muistuttaa, että nuorella on oikeus vetäytyä ja olla puhumatta kokemastaan. Aikuisen tehtävänä on olla rinnalla kulkija ja viestittää, että hän on tukena tapahtui mitä tahansa.

Kirsin mukaan myös jähmettymistä tapahtuu usein tilanteissa, joissa uhri kokee seksuaalista ahdistelua, hyväksikäyttöä tai väkivaltaa. Lue Iltalehden juttu tästä. Viitattu 22.9.2019.

Toimittajana on Sari Hälinen, Seksologisen seuran hallituksen jäsen, authorized sexuality educator and health promotor, seksuaaliterapeutti.

Mistä sinä haluaisit kuulla? Kerro vieras- ja aihevinkit tiedottaja@seksologinenseura.fi tai Suomen seksologinen seura Facebookin kautta.

Voit kuunnella ohjelmaa myös iTunesissa tai Spotifyssa!

Musiikki: Matti Paalanen – http://mattipaalanen.bandcamp.com
https://audiojungle.net/user/driving/portfolio
https://www.facebook.com/mattipaalanencomposer/
http://youtube.com/mattipaalanencelticmusicepicmusic

Joko kuuntelit:

Lasten seksuaalikasvatus

Asiaa aseksuaalisuudesta

Addiktiivinen seksikäyttäytyminen

Ajankohtaista tietoa hivistä

Seksuaalisuus ja tantra

Mitä on eheyttäminen

Asiantuntijoiden vinkit parempaan seksiin, Osmo Kontula kertoo NACS konferenssin historiasta. Äänessä myös Nacs 2018 konferenssin pääpuhujan Jame Pfausin puhetta seksuaalisesta halusta.

podcast, seksologia, Yleinen

Seksilelut kuuluvat kaikille

Hyvää maailman seksuaaliterveyspäivää. 

Maailman seksuaaliterveyspäivää vietetään  4. syyskuuta. Tällä kertaa Rakkaudella Suomen seksologinen seura-podcastissa syvennytään seksilelujen maailmaan yhdessä Kaalimato.com seksuaaliterapeutin Annukka Lavikaisen kanssa.

annukka_l

Maailman seksuaaliterveyspäivän teemana on seksuaalikasvatus.

Tämän kertaisessa jaksossa mietimme muun muassa voisiko koulujen seksuaalikasvatusvatuksen tunneilla hyödyntää seksivälineitä? Onko seksilelujen ostamiselle jokin ikäraja? Millaiset ovat seksivälineiden trendit? Millaisia välineitä seksikaupat tarjoavat parien kommunikoinnin parantamiseen?

Oletko jo tutustunut Kaalimato.comin tekemiin kyselytutkimuksiin, jossa selvitetään suomalaisten seksikäyttäytymistä. Lue Annukan vinkit siihen, miten seksivälineet voivat auttaa erilaisista seksiin liittyvistä haasteista kärsiviä, artikkeliin pääset tästä.

Podcastin toimittajana on Sari Hälinen, Seksologisen seuran hallituksen jäsen, authorized sexual educator and health promotor(NACS), seksuaaliterapeutti.

Muistathan, voit kuunnella podcastia myös iTunesista ja Spotifysta.

Oletko jo tutustunut Kaalimato.comin tekemiin kyselytutkimuksiin, jossa selvitetään suomalaisten seksikäyttäytymistä, seksivälineitä ja asenteita.

Lue Annukan vinkkejä siihen, kuinka seksivälineet voivat auttaa erilaisista seksiin liittyvistä haasteista kärsiviä, lue artikkeli tästä.

Oletko jo tutustunut muihin jaksoihimme kuten nuorille suunnattu seksuaalikasvatus. Kuinka tantran avulla voi vahvistaa seksuaalisuutta tai mitä on addiktiivinen seksikäyttäytyminen?

Musiikki: Matti Paalanen – http://mattipaalanen.bandcamp.com
https://audiojungle.net/user/driving/portfolio
https://www.facebook.com/mattipaalanencomposer/
http://youtube.com/mattipaalanencelticmusicepicmusic

Joko kuuntelit:

Lasten seksuaalikasvatus

Asiaa aseksuaalisuudesta

Addiktiivinen seksikäyttäytyminen

Ajankohtaista tietoa hivistä

Seksuaalisuus ja tantra

Nuoriin kohdistuva seksuaaliväkivalta

Mitä on eheyttäminen

Nuorten seksuaalikasvatus

Asiantuntijoiden vinkit parempaan seksiin, Osmo Kontula kertoo NACS konferenssin historiasta. Äänessä myös Nacs 2018 konferenssin pääpuhujan Jame Pfausin puhetta seksuaalisesta halusta.

seksologia, Yleinen

Seksivälineistä on apua moneen vaivaan

UUTUUS, transnaisille suunnattu seksilelu. Perfect Fit Buck-Off on maailman ensimmäinen masturbaattori, joka on suunnattu erityisesti transmiehille. Tämä pieni, pehmeä kuppi asetetaan vartalosi tuntoherkimmälle kohdalle, jossa se stimuloi sinua jokaisella ylösalaisin suuntautuvalla liikkeellään.

Seuraavassa Annukan kirjoittama teksti seksivälineistä.

Seksivälineiden käyttöön ei tarvitse liittyä seksielämään ja seksuaalisuuteen liittyviä haasteita ja hankaluuksia. Seksivälineet voivat olla osa toimivaa ja hyvää seksielämää.

Seksivälineet edesauttavat ylläpitämään parisuhteen seksissä sekä sooloseksissä monipuolisuutta, jännittävyyttä, uutuutta, riittävää stimulaatiota ja nautinnollisuutta. Parisuhteen seksissä yksi haasteista on seksielämän rutinoitumisen ehkäiseminen ja seksin monipuolisuuden ylläpitäminen, sekä riittävän nautinnollinen seksi molemmille.

Kaalimato.com:in teettämän kyselytutkimuksen mukaan 42% suomalaisista turvautuu seksissä kumppanin kanssa harmittavan usein samoihin rutiineihin. 46% vastaajista kaipaa seksielämään monipuolisuutta. Seksivälineillä, eroottisilla asuilla, liukuvoiteilla ja hierontaöljyillä saadaan parisuhteen seksiin sekä sooloseksiin uusia ideoita, monipuolisuutta, lisästimulaatiota, hauskuutta ja leikkiä. Toisaalta seksivälineiden ja eroottisten asujen avulla voidaan toteuttaa fantasioita ja fetissejä.

Nuoret voivat tutustua seksivälineiden avulla turvallisesti sooloseksissä saatuun seksuaaliseen nautintoon. Seksivälineet voivat toimia nuorilla välineinä tutustua omaan vartaloon ja sen toimintaan. Liukuvoide ensimmäisessä yhdynnässä voi vähentää kipua ja se suojaa myös kondomin rikkoutumiselta. Seksivälineiden avulla voidaan toteuttaa seksuaalikasvatusta ja ehkäisyneuvontaa. Ne voivat auttaa nuorta tutustumaan myös intiimialueiden anatomiaan.

Ikääntyvillä henkilöillä seksivälineet ja liukuvoiteet tuovat lisästimulaatiota, mahdollistavat yhdyntöjä ja seksuaalisia nautinnon kokemuksia ja voivat vähentää kipuja.

Seksivälineet toimivat myös seksin apuvälineinä avustetussa seksissä, ne voivat korvata osin seksuaalitoimintoja ja ne mahdollistavat seksuaalisen nautinnon kokemuksia, yhdyntöjä ja orgasmeja silloin, kun tällä alueella on ongelmia.

Naisilla vibraattorin käytön on todettu olevan lähes poikkeuksetta positiivisessa yhteydessä seksuaaliseen haluun, kiihottumiseen, kostumiseen, orgasmin saamiseen ja kivuttomuuteen. Myös miehet ovat kokeneet vibraattorin käytön positiiviseksi. Liukuvoiteen käytöllä on todettu olevan positiivisia vaikutuksia naisten seksuaalitoimintoihin.

”Kliinisesti vibraattoreita voidaan suositella anorgasmian hoitoon, kiihottumishäiriön hoitoon, ja esim. syövän hoidon jälkitilaan.” Piha, Juhana https://www.seksuaaliterveysklinikka.fi

sex-3261250_1920

Seksivälineet erilaisissa sairauksissa, ennalta ehkäisyssä ja toimenpiteiden jälkihoidossa

Sairauksien yhteydessä on tärkeää tehdä hoitavan lääkärin kanssa konsultaatiota.

Tuntopuutokset; sähköllä toimivat seksivälineet ja stimulaattorit. Imevät klitoriskiihottimet, korkealla taajuudella värisevät kiihottimet. Erityisesti miehille suunnatut penispumppu, penisrengas ja erektiotuki voivat edesauttaa onnistunutta yhdyntää, joko yhdistettynä erektiolääkkeeseen tai ilman sitä. Tyhjiöpumppua ja kiristysrengasta voidaan käyttää lähes kaiken tyyppisissä erektiohäiriöissä. Positiivisia tuloksia on raportoitu mm. erektiokyvyn säilyttämisessä korkean riskin potilailla (esim. diabetes), peniksen pituuden säilyttämisessä ja verenkierron ylläpitämisessä eturauhasen poiston jälkeen, Peyronin taudin yhteydessä ja mikropeniksen hoidossa.

Selkäydinvammaisille miehille penispumppu, penisrengas, vibraattori, liukuvoide. Vibraattorin värinän on todettu olevan paras ärsyke siittimen tuntohermopäätteille. Vibraattorista voivat hyötyä ne henkilöt, joilla vamma on osittainen tai täydellinen ja joissa tuntoraja on navan kohdalla tai ylempänä.

Asentotyynyt liikuntarajoitteisille, varrelliset hieromalaitteet, miehille edes-takaista tai pumppaavaa liikettä tekevät masturbaattorit ja koneet.

Hierontaöljyt, liukuvoiteet; Koskettamiseen, hieromiseen, yhdyntään, seksivälineiden kanssa (kts. soveltuvuus kondomin ja seksivälineiden kanssa). Makuliukuvoiteet suuseksiin. Orgasmivoiteet lisäävätintiimialueiden verenkiertoa ja lisäävät kosketusherkkyyttä. Lämmittävillä ja viilentävillä hierontaöljyillä sekä liukuvoiteilla voidaan saada aikaan uudenlaisia tuntemuksia ja aistikokemuksia.

Emättimen kuivuus; Liukuvoiteet, kosteutta ylläpitävät tuotteet

Kommunikaation tukemiseen; Pelit, kortit

Diabetes; Mies voi kokeilla penispumppua ja penisrengasta erektiohäiriön hoidossa. Erilaiset liukuvoiteet, vibraattori ja kiihottimet voivat auttaa heikentyneiden tuntoaistimusten herättämisessä ja orgasmivaikeuksissa.

Aivoverenkiertohäiriöt; Penispumpusta ja penisrenkaasta voi olla apua erektiohäiriön hoidossa. Liukuvoide, hierontaöljy, klitoriskiihotin ja vibraattori voivat auttaa tuntopuutosten, spastisuuden ja orgasmivaikeuksien helpottamiseen ja hoitoon. Keinovagina- tai anus voi helpottaa itsetyydytyksen toteuttamista sekä erilaiset tyynyt, tuet ja tuolit voivat auttaa rakasteluasennossa pysymistä. Itsetyydytystä sekä naisilla että miehillä voi helpottaa sähkökäyttöinen kone, johon voidaan yhdistää sauva tai keinovagina.

Gynekologiset syövät; Gynekologisissa syövissä paikallinen sädehoito aiheuttaa limakalvojen vaurioitumisen ja arpeutumisen myötä emättimen kuroutumista. Tätä voidaan ehkäistä emättimen dilatoinnilla eli laajentamisella, joko yhdynnän, sormen, tekopeniksen tai hieromasauvan avulla. Tällöin on suositeltavaa käyttää liukuvoidetta.

Naisten orgasmiongelmissa; liukuvoide, klitoriskiihotin, vibraattori, orgasmivoiteet

Herkkä siemensyöksy, tunnelit, kondomit, puuduttavat voiteet ts. paikallispuudutteet. Vibraattori, klitoriskiihotin kumppanille, jos yhdyntä koetaan olevan liian nopeasti ohi.

Virtsanpidätysongelmat, orgasmiongelmat, kehon tuntemus; Lantionpohjalihasten harjoittaminen, geishakuulat, treenikuulat.

Teksti: Annukka Lavikainen, Kaalimato.com-kaupan seksuaaliterapeutti. Voit
seksologian ammattilaisena konsultoida Annukkaa: annukka@kaalimato.com

podcast, seksologia, Yleinen

Eheyttäminen, mitä se on?

Hyvää Helsinki Pride-viikkoa!

Eheyttäminen,  mitä se on? Kuka sitä tekee ja miten?

Rakkaudella seksologinen seura-podcastissa on vieraana Pirkanmaan SETA:n Sinuiksi-palvelun toiminnanjohtaja, seksuaalineuvoja Mikko Väisänen ja psykiatrian erikoislääkäri, psykoterapeutti, psykoanalyytikko ja pastori Peppi Sievers.

Podcastissa Peppi ja Mikko kertovat muun muassa käytännön esimerkkejä siitä, mitä kaikkea eheyttäminen tarkoittaa ja mitä kaikkea se voi olla.

Peppi ja Mikko antavat hyviä neuvoja siihen,  kuinka työyhteisöt ja palvelut voivat näyttää ulospäin sitä, että he ovat turvallisia ammattilaisia myös sateenkaareville henkilöille.

Podcastissa kuulet myös toimintatapoja siihen, kuinka seksologian ammattilainen voi neuvoa ja rohkaista toimimaan jos henkilö on joutunut eheyttämisen uhriksi.

Kuulet myös siitä, toimiiko eheytysterapia ja voiko eheyttämistä olla ilman hengellistä tai uskonnollista näkökulmaa.

Mistä sinä haluaisit kuulla? Anna vieras- tai aihevinkit: tiedottaja@seksologinenseura.fi tai Suomen seksologinen seura Facebookin kautta.

Musiikki: Matti Paalanen – http://mattipaalanen.bandcamp.com
https://audiojungle.net/user/driving/portfolio
https://www.facebook.com/mattipaalanencomposer/
http://youtube.com/mattipaalanencelticmusicepicmusic

Voit kuunnella ohjelmaa myös iTunesissa tai Spotifyssa!

Lasten seksuaalikasvatus

Asiaa aseksuaalisuudesta

Addiktiivinen seksikäyttäytyminen

Ajankohtaista tietoa hivistä

Seksologia ja tantra

Nuorten seksuaalikasvatus

Mitä on eheyttäminen